Keskipäivällä kävelin paahteisen auringon uuvuttamana
jalkakäytävää pitkin. Liikennevalot olivat keltaiset, ruoho lyhyeksi leikattu.
Ruohokenttä oli niin suuri, etten nähnyt sen loppuvan lainkaan. Oravilla ei
ollut tupsuja korvissaan, ja ne makasivat varjossa, yhtä läkähtyneinä kuin
minä.
Tämä kaupunki oli lavaste. Ihmiset oli palkattu kävelemään milloin minnekin, lavasteet oli hoidettu viimeisen päälle. Aurinko tuntui jopa oikealta. Autot kiilsivät puhtauttansa, vain punaiset taksit tummine mieskuljettajineen olivat ruosteiset ja kuluneet. Museossa minulle tarjottiin tekaistua viihdettä jotta pysyisin rauhallisena, etten paljastaisi salaisuutta. Tarjoilija hymyili ja toi aamulla aamupalan sänkyyni. Hotellissa ei ollut muita ihmisiä kuin respan henkilöstö ja siivooja - ei muita asiakkaita missään. Siitä tiesin.
Walmartissa nisti kysyi minulta "Honey, why do you look so sad?" vastasin olevani tyytyväinen. Nisti katsoi ristiä kaulassani ja kysyi "Dear, do you believe in God?". En osannut vastata. Pinkaisin juoksuun ja toivoin että nisti olisi hitaampi kuin minä.
Tämä kaupunki oli lavaste. Ihmiset oli palkattu kävelemään milloin minnekin, lavasteet oli hoidettu viimeisen päälle. Aurinko tuntui jopa oikealta. Autot kiilsivät puhtauttansa, vain punaiset taksit tummine mieskuljettajineen olivat ruosteiset ja kuluneet. Museossa minulle tarjottiin tekaistua viihdettä jotta pysyisin rauhallisena, etten paljastaisi salaisuutta. Tarjoilija hymyili ja toi aamulla aamupalan sänkyyni. Hotellissa ei ollut muita ihmisiä kuin respan henkilöstö ja siivooja - ei muita asiakkaita missään. Siitä tiesin.
Walmartissa nisti kysyi minulta "Honey, why do you look so sad?" vastasin olevani tyytyväinen. Nisti katsoi ristiä kaulassani ja kysyi "Dear, do you believe in God?". En osannut vastata. Pinkaisin juoksuun ja toivoin että nisti olisi hitaampi kuin minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti