Seison pienellä sisäpihalla jota ympäröivät
tiiliset pilvenpiirtäjät. Ne ovat niin korkeita että huippua ei näy usvan läpi.
Usva on tosin nii paksua, etten muutenkaan näe kahtakymmentä metriä pidemmälle.
Sää on kylmä, tuulinen, kolkko ja harmaa. Kävelen mukulakivikatua sisäpihaa
ympäri ja näen Röllin isuvan kukkapenkin vieressä. Sillä on talutushihna
kaulassa, mutta kukaan ei pidä siitä kiinni. Rölli istuu yksin, orpona harmaan
usvan saartamana ja uikuttaa. Muutama aikuinen kävelee ohi mutta he eivät näytä
huomaavan meitä. Katseeni tähyilee muita ihmisiä sisäpihalta, ja näen Murtsin
juoksevan nurkan taakse ja katoavan sitten usvaan. Huudan hänen peräänsä, onhan
hän unohtanut koiransa yksin.
Päätän ottaa Röllin talutushihnasta kiinni ja
viedä tämän mukanani johonkin miellyttävämpään paikkaan, pois sateesta ja
tuiskusta. Olen kääntymässä talojen välistä kadulle, mutta Murtsi juoksee
luokseni ja hyökkää Röllin kimppuun. Aggressiivinen huuto kuuluu ja Murtsi
nostaa koiran käsiensä varaan päänsä päälle ja paiskaa sen sitten katua vasten.
Kuin iskun aikaansaamana, Röllin turkki irtoaa katukivetykselle ja koira
näyttää nyljetyltä ja sairaalta. Se uikuttaa eikä tajua mitä on tapahtunut.
Murtsi seisoo kyyryssä koiran yllä ja huohottaa raskaasti. Hän kohottaa
vihaisen katseensa minuun ja sylkäisee päälleni.
Uhkaan soittaa poliisin, onhan hän juuri
pahoinpidellyt koiraansa. yrittäessäni soittaa en näe puhelimeni näppäimiä. On
erityisen haastavaa näppäillä kolminumeroinen hätänumero näytölle. Vihdoinkin
saan puhelimeni toimimaan, mutta toisesta päästä vastataan:
”En kuule sydämesi sykettä, tämä on siis
pilapuhelu. Hyvää päivänjatkoa”, nainen toisessa päässä katkaisee puhelun.
Murtsi on tällä välin ottanut Röllin hihnasta
kiinni ja nyt juoksee pois riuhtoen koiraa mukanaan. Etsin Suomi24:sta vinkkejä
kuinka soittaa oikeaoppisesti poliisille, ja saan tarvittavat koiranpelastustiedot
eräältä 40-vuotiaalta kolmen lapsen äidiltä.
Juoksen siis Murtsin perään ja päädyn lähellä
sijaitsevan lähiön ränsistyneelle omakotitaloalueelle. Kävelen harmaan puutalon
pihalle ja kuulen vinkunaa sisältä. Kiipeän kuistille ja ovi hajoaa päälleni.
Jatkan sisälle. Ikkunat ovat rikki ja seinissä on isoja reikiä, joista usvainen
tuuli tuulee läpi. Seinistä roikkuu tapettia ja lattiaan tulee painaumia
jokaisen askeleeni alle. Kuljen puiset rappuset ylös ja jatkan matkaani
käytävää pitkin, kunnes kuulen Murtsin hyytävän pelottavan äänen eräästä
huoneesta.
”Sä oot mun koira, sä oot hyvä koira, mä
omistan sut, oo ny kiltisti”
Avaan oven ja näen Murtsin istumassa pölyisellä
sängyllä Rölli kainalossaan. Murtsi silittää kynittyä koiraa ja katsoo tätä
verenhimoisin silmin. Sitten Murtsi huomaa minut ovenraossa ja rääkäisee
vertahyytävästi kuin Seela Sella Lumikki-piirretyissä.
”Älä hakkaa mua!” huomaan huutavani.
”Haha, emmä hakkaa naisii, tuu tänne nainen”
Murtsin katse on nyt ivallinen ja himokas. Istuudun Murtsin vierelle sängylle
ja huomaan kuinka erilainen hän on. Lihaksikkaasta urheilijam vartalosta on
jäljellä vain luinen, kyyryselkäinen ruumis. Suonet pullottavat sinisinä hänen
kaulastaan ja käsistään ja iho on harmaa. Posket ovat lommolla ja hän hengittää
vinkuen. Niska ja selkä ovat täynnä rakkuloita ja kädet tärisevät hullun
lailla. Kun Murtsi puhuu, hänen äänensä on sairas ja kylmä, käheä sekä tietyllä
tavalla pelottava. Hän on hyvin arvaamaton.
”Mitä sulle on käyny?”
”Hyttyset puri”, Murtsi vastaa
välinpitämättömästi ja hän ärsyyntyy kun tutkin häntä niin tarkkaan. Pian hän
tarraa kätensä minuun kiinni.
”Lupasit ettet hakkaa!!”
Hän irrottaa kätensä ja käskee minua makaaman
vierellään. Tiedän että tässä ei käy hyvin. Kohta Murtsi käy kiinni. Ihan
kohta, se on vain ajan kysymys. Pian.. Milloin vain..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti